Olemme aikeissa lähteä Lappiin ja Norjaan heinäkuussa 2008. Kirjoittelen tähän blogiin matkavalmisteluja ja -suunnitelmia ja matkan aikana myös reaaliajassa.
Uusin kirjoitelma on aina ylimmäisenä ja viisi viimeisintä näkyvissä tässä etusivulla. Muihin, vanhempiin kirjoituksiin pääsee sivun alalaidasta tai oikealla olevan Arkiston kautta

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Ruotsiin - V matkapäivä


Kylläpä nukutti. Yöllä alkaneen sateen ropinaan oli virkistävä herätä. Pilvet roikkuivat matalalla ja meriharakat kirkuivat rannalla.
Aamiaisen jälkeen jurnutettiin lepopaikan niljakasta mäkeä takaisin tielle ja lähdettiin matkaan. Osa kylistä taisi vielä nukkua, niin hiljaista oli matkan varrella. Lopulta huiman riippusillan kautta ajoimme Narvikin kaupunkiin.
Ruotsista Kiirunasta tulevat malmijunat puretaan täällä ja malmi lastataan laivoihin.
Sade jatkui, kylmä ei ollut, mutta pisti aina juoksemaan kaupasta toiseen. Suurimmassa kauppakeskuksessa otettiin pahimpaan nälkään myös täytetyt patonkit.
Kaupunkia katseltiin muutoinkin ja vuoriston ylitystä varten tankattiin auton tankki piripintaan.
Viimeiset Norjan kruunut tuhlattiin valintamyymälässä herkkuihin ja juomaan.
Niinpä sanottiin adjö Norjalle ja käännettiin kulkupelin nokka kohti Ruotsia.
Sinne päästäksemme piti kivuta Björnfjälletin rajanylityspaikalle puolen kilometrin korkeuteen ja sieltä sitten rajasta yli.
Ruotsin puolella sade alkoi kuivua ja aurinkokin pilkahteli. Joimme kahvikupposet ja söimme herkkuviinerit Abiskon luonnonpuiston parkkipaikalla.
Aurinko alkoi todella lämmittää kun pääsimme Kiirunan kaupungin keskustaan. Kaupungintalon upea kellotorni on edelleen paikallaan, vaikka lehdissä on ollut juttua koko kaupungin siirtämisestä muutaman kilometrin päähän.
Nykyinen paikka kuulemma vajoaa kaivokseen parissa kymmenessä vuodessa. Hullun hommaa.
Kiirunaa tutkittiin enemmänkin, kävelykatua hiippailtiin ja kirkkoja kuvattiin. Ilman lämpötila oli jo parissakymmenessä asteessa.
Kun on syntynyt bensaa suonissa ja vauhti kallossa, oli taas päästävä tien päälle.
Ajelimme jonkun kymmenen kilometriä Kiirunasta kaakkoon Gällivaren suuntaan ja löysimme tämän Lappeasuandon vanhan sillan, jonka juurelle pystytimme leirimme.
Meistä on tullutkin näköjään siltojen alusten porukkaa.
Makoisat grillimakkarat heitettiin naamaan vain hieman kuumentuneena, hyttyset ovat taas kiusanamme.
Sadekin alkoi taas ropisuttamaan auton kattoa, jäämme tähän yöksi ja aamulla kohti Haparandaa. Ajetut kilometrit tänään 478km

Ei kommentteja: