Olemme aikeissa lähteä Lappiin ja Norjaan heinäkuussa 2008. Kirjoittelen tähän blogiin matkavalmisteluja ja -suunnitelmia ja matkan aikana myös reaaliajassa.
Uusin kirjoitelma on aina ylimmäisenä ja viisi viimeisintä näkyvissä tässä etusivulla. Muihin, vanhempiin kirjoituksiin pääsee sivun alalaidasta tai oikealla olevan Arkiston kautta

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Vauhtia riittää - IV matkapäivä


Yö sujui rauhallisesti tällä kertaa, vain jokunen lokin kirkaisu tunkeutui uniin. Aamutoimien jälkeen startattiin auto ja ajettiin Hammerfestin kaupunkiin. Hieman ihmeteltiin hiljaisen oloista keskustaa, kunnes muistettiin, että kellot olivat vielä Suomen ajassa ja täällä ei kello ollut vielä aamukahdeksaakaan.
Ajelimme siis tarkastamaan kaupungin lentokentän ja muutaman muinaismuistopaikan ja sitten ajettiin melkein keskustassa olevalle leirintäalueelle, jossa kävimme van suihkussa. Kymmenellä kruunulla sai 6 minuuttia vettä suihkusta, eräillä meistä on sen käytössä vielä opettelemista.
Putipuhtaina ja suihkunraikkaina suuntasimme sitten paikalliseen supermarkettiin täydentämään varastomme. Ja sitten taas tien päälle, suuntana Altan kaupunki.
Altassa tutustuimme torielämään ja ostosparatiiseihin, tännekkin nuo etelän tummaihoiset hanurinrääkkääjät kauppojen ovenpieliin ovat jo ehtineet.
Hypimme myös tuon Altan webbikaneran edessä, jos joku sattui huomaamaan.
Altassa myös tankattiin kallista Norjalaista dieseliä 55 litraa. Paljon kun ajaa niin paljon myös kuluu.
Altan jälkeen oli kohteenamme toinen mahdollinen onkipaikka, Sorstraumenin sillan alla.
Hetken etsiskelyn jälkeen silta löytyikin ja uistinta taas heiteltiin vuolaana virtaavaan vuokseen. Eipä tärpännyt tällä kertaa joten ajelimme hetkisen matkaa levähdysalueelle ja grillasimme Norjalaista pekonijuustomakkaraa, hyvältä maistui sekin.
Sitten taas yliteltiin tuntureita, aliteltiin vuoria useiden kilometrien tunneleiden avulla ja hierottiin kauppoja saamelaisten rihkamamyyjien kanssa. Poronsarvista ei päästy yksimielisyyteen, jäivät ostamatta.
Vuonoja vuonon perään ja lumihuippuisia vuoria vähän väliä, kohta jo aivot ovat turtuneet näiden näkemiseen.
Ilta alkoi jo painaa päälle ja yösijan etsiskelyyn käytettiin tovi, mutta lopulta sellainen löytyi täältä Skibotnin vuonon ääreltä.
Tästä ei olisi pitkä matka Suomen puolelle Kilpisjärvelle, mutta olemme päättäneet jatkaa huomenna kuitenkin vielä Norjaa eteenpäin.
Lämmintä on tänään taas ollut, ylimmillään +22, mutta iltaa kohden on nyt hieman viilentynyt, taitaa olla enää +16.
Maisemat autonikkunasta eivät juuri paremmat voisi olla, kun uni jo kohta painaa silmät kiinni

Ajettu 505km

Ei kommentteja: