Olemme aikeissa lähteä Lappiin ja Norjaan heinäkuussa 2008. Kirjoittelen tähän blogiin matkavalmisteluja ja -suunnitelmia ja matkan aikana myös reaaliajassa.
Uusin kirjoitelma on aina ylimmäisenä ja viisi viimeisintä näkyvissä tässä etusivulla. Muihin, vanhempiin kirjoituksiin pääsee sivun alalaidasta tai oikealla olevan Arkiston kautta

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Reittituumailuja, osa II


Paluumatkalle takaisin kotiinpäin on Norjan puolella oikeastaan kolmekin vaihtoehtoa.
Ensimmäinen vaihtoehto, jos aika meinaa loppua kesken, on ajaa Altasta suoraan etelään Kautokeinon kautta Enontekiöön ja sitten siitä rajan pintaa seuraten Kemiin. Tämän reitin varrella ei ole juuri muuta kuin suomalaista pusikkoa.
Toinen, parempi vaihtoehto on jatkaa Altasta länteen ja tulla sitten Kilpisjärveltä Suomeen ja jatkaa käsivartta alaspäin. Tälläkään reitillä ei juuri paljon katsottavaa ole, tasaisesti kumpuilevia loivia Suomen tuntureita ja vaivaiskoivupusikoita, paitsi tietysti Kilpisjärven Saana, joka nyt on ehkä näkemisen arvoinen, jollei ole sumua. Puuduttavan suora ja yksitoikkoinen tie seurailee rajajokia eikä täällä länsi-Lapissa ole edes paljon poroja.
Viimeinen vaihtoehto on ajaa Narvikiin asti ja kurvata siitä sitten Ruotsin puolelle. Tällöin pääsee käymään myös Kiirunassa, joka kuulemma kohtapuoliin siirretään muutama kilometriä kaivoksen tieltä ja samoin voi poiketa "suomalaisessa" Jällivaaran kaivoskaupungissa. Matkalle sattuu myös Ruotsin "hienoin" kanslallispuisto, Abisko, joka on patikoitsijoiden ja vaeltajien suosiossa.
Tämä reitti on kuitenkin kaikkein pisin, lyhimpään verrattuna aikaa kuluu varmasti parikin päivää enemmin.

Ei kommentteja: