Olemme aikeissa lähteä Lappiin ja Norjaan heinäkuussa 2008. Kirjoittelen tähän blogiin matkavalmisteluja ja -suunnitelmia ja matkan aikana myös reaaliajassa.
Uusin kirjoitelma on aina ylimmäisenä ja viisi viimeisintä näkyvissä tässä etusivulla. Muihin, vanhempiin kirjoituksiin pääsee sivun alalaidasta tai oikealla olevan Arkiston kautta

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Sateen ropinaa - II matkapäivä

Aamulla herättiin sateen ropinaan. Aamukahvit piti keittää auton sisätilassa, ettei olisi sade liekkiä sammuttanut. Lämpötila oli +12, mutta autossa oli hyvä ja lämmin olla paksun täkin suojassa.
Kahvia keitettiinkin reilusti, että saatiin termospullonkin laittaa matkajuomiseksi.
Matkaan ponkaistiin kahdeksan kieppeissä ja välillä satoi vettä enemmän, välillä vähemmän. Porojakin näkyi vasoineen vähän väliä, niistä oli mukava lompsia pitkin pikitietä eikä suopusikossa.
Kuusamossa poikettiin kaupoilla, ainakin Tiimari piti tarkastaa. Kuusamon jälkeen pysähdyttiin hörppäämään termarista kahvia ja pelottelemaan poroja.
Ennen Kemijärveä ylitettiin Napapiiri ja ostettiin paikallisesta Napapiirin Baarista korvapuusteja ja munkkeja matkaevääksi.
Kemijärvi sivuutettiin, mutta munkkipussista tuli semmoiset tuoksut, että piti oitis pysähtyä ja juoda lisää kahvia, jo loppui käry.
Seuraava etappi olikin Sodankylä, siellä käytiin syömässä Veikko Alarieston baarissa poropizzaa, kylläpä olikin erikoisen herkullista.
Sodankylästä päästiin vihdoin nelostielle ja sadekin alkoi loppua. Vähän väliä aurinko pilkahteli ja joutui kaivamaan aurinkolasit esiin.
Tankavaaran kultakylässä juotiin kahvit, melkoista syömistä koko reissu.
Saariselällä ajettiin autolla aivan Kaunispään tunturin huipulle asti ja ihalitiin maisemia ja sinisenä siintäviä tunturijonoja.
Saariselältä laskeuduttiin Ivaloon, jossa taas oli käytävä kaupassa että on mitä syödä. Pikku-Petsamossa etsittiin lentomajakkaa ja sitten suunta kohti Inaria.
Puolivälissä matkaa oli Karhunpesäkiven turistirysä, joka tietty koluttiin ja noustiin 300 askelmaa vaaran rinnettä katsomaan kivenkoloa, jossa kerrotaan karhun asustelleen.
Inarissa tietysti oli käytävä Jouni Näkkäläjärven matkamuistomyymälässä ja K-Market Kuukkelissa ostamassa paketti grillimakkaraa, jos Norjassa ei saakkaan kuin kalapullia ja kuivattua turskaa. Vielä tankattiin Nesteellä taas 70 litraa dieseliä ja lähdettiin etsimään yöpymispaikkaa.
Semmoinen löytyi täältä Kaamasen hylätyn lentokentän laidalta. Ulkona vinkuu miljoona hyttystä, lämpötilakin on noussut +17 asteeseen. Hyttyskynttilät savuaa ja karkottimet pihisee, onneksi ötökät ainakin vielä ovat verkon toisella puolella. Tänään ajettu 625km ja huomenna Norjaan....

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei ihan osuttu vastakkain, me lähdettiin Saariselältä perjantai-iltana ajamaan yötä vasten kotiin. Kaunispään huipullakin käytiin kahdesti, jalan. Kelit oli viikolla viileitä, +5...10 oli tavallinen lämpötila, mutta eipä sitten ollut hyttysiäkään, ja kiva oli tuossa viileydessä vaellella. Sen verran jäi paikkoja näkemättä että ensi vuonna on pakko tulla uudestaan.

-Reijo-

kajetanofahrner kirjoitti...

Casino Review - Dr.MCD
No Deposit Bonus 김포 출장안마 & 영천 출장샵 Free Spins — Casino Review 진주 출장마사지 2021 - Learn about bonuses, games, promotions, 속초 출장안마 bonuses, mobile payments & 이천 출장안마 more. Rating: 4.4 · ‎Review by Dr.MCD